Studio Valtteri Kantanen Oy - Photography and video production - +358 40 532 6559 - Kiviaidankatu 2 B 00210 Helsinki - valtteri (AT) valtterikantanen.com

Info

Kiinnostus visuaaliseen ilmaisuun alkoi jo nuorella iällä maalaamisen ja piirtämisen kautta. Kynän ja pensselin osoittautessa haastavaksi kamerat tulivat tilalle. Lukion jälkeen alkoi mediakulttuuri-opinnot (AMK) liikkuvan kuvan linjalla, pääaineina kuvaus ja editointi. Opintojen aikana kiinnostus valokuvaan kasvoi ja heti varsinaisten opintojen päätyttyä jatkui valokuvauksen opiskelu työn ohella, minkä tuloksena suoritin vielä kaksi valokuvasalan tutkintoa (KIP+VAT).

Vuodesta 2005 kuvaaminen on työllistänyt freelancer-pohjalta täysipäiväisesti, mitä edelsi muutamia vuosia satunnaisia kuvaus- ja sekalaisia media-alan töitä. Reilusti 10 vuoden merkin ylitettyä on kertynyt monenlaisia toimeksiantoja ja lähetän mielelläni myös pdf-portfolioita sähköpostitse myös eri aloihin jaettuna; kuten ruokakuvas, TV-ohjelmien ja näytelmien mainosjulisteet ja näyttelijäkuvat tai linkkejä muihin videotuotantoihin.

Olen saanut urani aikana tehdä monipuolisesti mielenkiintoisia projekteja lahjakkaiden ihmisten ja lukuisten arvostettujen yritysten kanssa markkinointi- ja viestintätarpeisiin. Työt ovat olleet esimerkiksi TV-ohjelmien ja näytelmien promootio-julisteita, muun muassa suomen arvostetuimman tuotemerkin ruokakuvaukset sekä esimerkiksi näyttelijöiden ja yritysmaailman muotokuvat ja kansainvälisen elektroniikkajätin terveydenalan kuvaukset. Tiettyihin aloihin on kuitenkin muodostunut erityisen vahva suhde (kuten ruokakuvaus, kulttuuri ja viihde).

Aluksi työt painottuivat liikkuvan kuvan puolelle muuttuen muutamiksi vuosiksi täysin valokuvaustöiksi. Nykyaikaisen kameratekniikan mahdollistaessa visuaalisesti hienoja, liikkuvan kuvan töitä myös pienemmällä tuotantotiimillä on videotuotannot tullut takaisin repertuaariin ja tällä hetkellä työt jakautuvat melko tasan, valokuvausta ja videotöitä tukien toinen toistaan.

Mielenkiintoiseksi työstäni tekee ennen kaikkea jatkuva kehittyminen, oman osaamisen ja töiden luonteen suhteen.

Kuvaukset  tilavassa studiolla Lauttasaaressa sekä lokaatiossa.

Yhteystiedost

Kiviaidankatu 2 B (4. krs) 00210 Helsinki

valtteri ( at ) valtterikantanen.com

+ 358 40 5326559